Elli Laitinen päätyi Helsingistä Lappiin kausitöihin puolivahingossa pari vuotta sitten. Nyt hän kertoo, mikä saa lähtemään pohjoiseen vuodesta toiseen.
Elli Laitinen, 30, viettää parhaillaan kolmatta peräkkäistä talveaan Lapissa kausityöntekijänä. Ensimmäinen talvi meni Ylläksellä, viime ja tämä talvi ovat kuluneet Levillä.
– Voisin kyllä tehdä Helsingissä työtä, johon olen saanut koulutuksen, ja saada parempaa palkkaa. Laskeminen, lumi ja Lapin taika ovat minulle kuitenkin tärkeämpiä asioita, Elli kertoo.
Elli työskentelee Levillä vaatemyymälässä. Työpäivien vastapainoksi lähes kaikki hänen vapaa-aikansa kuluu lumilautaillessa.
Millaista on olla kausityöntekijänä Levillä? Miten työntekijät majoittuvat ja paljonko työstä tienaa? Elli vastasi Me Naisten kysymyksiin.
1. Miten päädyit Leville kausityöntekijäksi?
”Opiskelen Helsingissä matkailu- ja tapahtuma-alaa. Vuonna 2022 luokkakaverini kysyi, lähtisinkö Ylläkselle kohdeoppaaksi hänen kanssaan. Varoitusaika oli tosi lyhyt, mutta vastasin, että minulla ei ole mitään suunnitelmia, joten totta kai lähden.
Alun perin meidän piti olla Ylläksellä vain kuusi viikkoa, mutta se venyikin neljäksi kuukaudeksi. Pääsin tutustumaan moniin kausityöntekijöihin eli kausareihin.
Seuraavan vuoden syksynä moni tuttuni alkoi kysellä, ketkä olisivat lähdössä taas Lappiin talveksi. Ystäväni ehdotti, pitäisikö lähteä Leville yhdessä – tykkäämme paljon parkkilaskemisesta, ja Levillä on siihen hyvät mahdollisuudet.
Löysin Leviltä työpaikan vaatemyymälästä, jossa olen myös tänä talvena töissä. ”
2. Millaiset työajat sinulla on? Kuinka kauan pesti kestää?
”On aika perusjuttu, että kun lähtee kausariksi, luvassa on paljon töitä.
Teen minimissään 112,5 tuntia kolmessa viikossa, mutta useimmiten todellinen työmäärä ylittää sen. Yleensä työpäiväni ovat 9,5 tuntia, josta puolituntinen on palkaton ruokatauko. Se on aika peruspäivä – välillä tosin pidempi, välillä lyhyempi.
”
Olen valmis luopumaan hyvästä palkasta sen vuoksi, että saan olla täällä.
Yleensä työpäiviä on viikossa viisi. Vapaapäiviä on vähän epätasaisesti: välillä yksi, välillä kolmekin päivää peräkkäin.
Tulin Leville lokakuun alussa, ja työsuhteeni kestää pääsiäisen loppuun asti. Jotkut työsuhteet ovat vähän lyhyempiä. Esimerkiksi viime vuonna aloitin vasta joulukuussa.”
3. Paljonko saat palkkaa? Kuinka paljon siitä jää kuukausittain käteen?
”Saan palkkaa hiihtokeskusalan työehtosopimuksen mukaisesti. Kokemuksellani tuntipalkkani on 12,99 euroa, minkä lisäksi saan iltalisää.
Viimeisimmästä täyden kuukauden palkastani jäi verojen jälkeen käteen hieman yli 2 200 euroa.”
4. Onko palkka linjassa työn raskauden kanssa?
”Kun tulen tänne töihin, olen tietoisesti valmis tienaamaan vähemmän kuin Helsingissä missään työssä, mitä olen tehnyt. Koen, että olen valmis luopumaan hyvästä palkasta sen vuoksi, että saan olla täällä.
Tietenkin palkkaa voisi kuitenkin saada enemmänkin, kun kaikki muu, kuten vuokra ja ruoka maksaa enemmän nykyään. Kyllä se voisi minusta näkyä palkassakin. Jos minulla olisi kalliimpi vuokra, en oikein pärjäisi.
Meillä on kuitenkin tosi hyvät henkilökuntaedut, mikä on kiva juttu. Saan rinneravintoloista alennusta, ja mikä tärkeintä, saan laskea ilmaiseksi. Se on rahallisesti ja muutenkin minulle kaikista isoin etu.”
5. Miten kausityöntekijät majoittuvat?
”Ylläksellä työpaikkani järjesti majoituksen. Sanoisin, että työnantajista noin puolet hoitavat majoituksen työntekijöilleen. Yleensä se tarkoittaa jaettua huonetta, josta maksetaan noin 300 euroa kuussa.
Myös Levillä monille työntekijöille järjestetään majoitus, mutta 1–3 henkilön kanssa jaettavat huoneet saattavat täällä maksaa jopa 300–600 euroa kuussa.
Itse olen aina etsinyt kämpän itse esimerkiksi kunnan kautta. Nyt asun pienessä yksiössä kumppanini kanssa, joka sai asunnon työnantajansa kautta. Maksamme siitä yhdessä 600 euroa vuokraa ja vedet ja sähkön erikseen.
”
Minusta on tosi kiva kohdata turisteja ja olla heille avuksi.
Asuntojen löytäminen on aika vaikeaa, ja olen tänäkin talvena auttanut monia ystäviäni kämpän etsimisessä. Monet etsivät asuntoja Facebook-ryhmien avulla, joissa jotkut saattavat vuokrata omia mökkejään tai asuntojaan. Jotkut saattavat tehdä Tiktok-videoita, joiden avulla koittavat löytää asuntoa, ja jotkut saavat kämpän suhteiden avulla. Kyllä kaikki kausityöntekijät kuitenkin aina lopulta jonkun majoituksen löytävät.”
6. Maksatko samanaikaisesti asunnosta kotipaikkakunnallasi?
”Ensimmäisenä vuonna, kun olin Ylläksellä, minulla oli myös Helsingissä yksiö, josta maksoin vuokraa samaan aikaan. Se oli vähän turhauttavaa. Alun perin minun piti lähteä kausityöntekijäksi vain kuudeksi viikoksi, minkä vuoksi en hankkinut yksiööni alivuokralaista.
Nyt ja viime talvena minulla ei ole ollut toista asuntoa. Vuosi sitten irtisanoin Helsingin asuntoni, ja viime kesän asuin pakettiautossani ja kiertelin Suomen festareita. Kesä- ja talvitöiden välissä yritän saada loppusuoralla olevat opintoni maaliin.
Aika moni kausityöntekijä taitaa pitää asuntonsa myös etelässä. Osa saa asuntoonsa vaikkapa perheenjäsenen tai kaverin asumaan talven ajaksi.”
7. Mikä on parasta työssäsi?
”Minusta on tosi kiva kohdata turisteja ja olla heille avuksi. Jotkut turistit saattavat nähdä ensimmäistä kertaa lunta ja pakkasta, minkä vuoksi heitä joutuu usein auttamaan pukeutumaan oikein. Pääsen puhumaan heille paljon Suomesta ja Lapista. Myös työkaverini ovat kivoja.
Yksi parhaimmista puolista työssäni on se, että kun lähden töistä, työt jäävät työpaikalle. Olen aiemmin ollut esimerkiksi lähiesihenkilö- ja projektipäällikkörooleissa, mutta kausitöissä minun ei tarvitse stressata töistä vapaa-ajalla, kun en ole vastuuroolissa.
”
Ei ole ollenkaan ikävä etelän talvea.
Parasta on myös se, että saan nähdä tunturin ja lunta joka päivä. Voin laskea ja nauttia kaikesta Lappiin liittyvästä, käydä vaeltamassa ja grillaamassa makkaraa ja vaahtokarkkeja laavuilla. Näen myös revontulia jopa kerran viikossa. Ei ole ollenkaan ikävä etelän talvea.”
8. Mikä on vaikeinta työssäsi?
”Asiakaspalvelutyötä tehdessä on tietysti aina vähän harmillista, jos tulee nihkeitä asiakkaita. Monilla turisteilla on myös oletuksia ja odotuksia Suomea ja Lappia kohtaan, ja jos ne eivät täyty, en pysty heitä auttamaan.
Energian pitäisi töissä riittää jatkuvasti asiakkaiden kanssa läsnä olemiseen. Pitkät työpäivät ja työputket ovat välillä vähän raskaita.
Välillä myös saa jännittää, käynnistyykö auto töihin lähtiessä, jos ulkona on vaikkapa 30 astetta pakkasta. Mutta yleisesti ottaen olen vain innoissani aina, jos tulee lisää lunta.”
9. Biletetäänkö Levillä kaikki illat?
”Täällä on toki enemmän baareja ja mahdollisuuksia käydä ulkona verrattuna vaikkapa Ylläkseen. Levillä kausityöntekijät ovat myös vähän nuorempia ja ehkä siksi aktiivisempia käymään ulkona.
Saatamme mekin mennä kavereiden kesken parille bisselle joskus, mutta se ei ole edes viikoittaista. Käymme myös Hullu Poro Areenalla keikoilla ehkä kerran kuussa.
Saa täällä siis rauhassakin olla, jos itse päättää, että keskittyy muihin juttuihin kuin bilettämiseen.”
”
Helsingissä minulla on aina tosi paljon menoa. Täällä on rennompi olo: sellainen, että voin myös olla kotona.
10. Miten saat vapaa-ajan kulumaan?
”Jos minulla on pidempiä vapaaputkia, saatan lähteä Ylläkselle, Pyhälle tai Rukalle tapaamaan kavereita.
Muuten lumilautailen paljon, käyn kuntosalilla, vaellan, kokkailen ja vietän aikaa kavereideni kanssa – tosi rentoa meininkiä. Enimmäkseen vapaat menevät tunturin rinteessä, varsinkin, kun kaikki kaverini ovat myös intohimoisia laskijoita.
Helsingissä minulla on aina tosi paljon menoa. Joka päivä on aina joku paikka, missä pitäisi olla riippumatta siitä, onko maanantai vai lauantai. Täällä on rennompi olo: sellainen, että voin myös olla kotona. Ei tarvitse aina iltaisin lähteä jonnekin.”
11. Millaiselle ihmiselle suosittelisit kausitöitä Lapissa?
”Tänne kannattaa tulla aika avoimin mielin. Spontaanius voi myös olla hyväksi.
Kannattaa miettiä, haittaisiko itseä jakaa huone vaikkapa kolmen tuntemattoman ihmisen kanssa. Niin voi käydä, jos muuta majoitusta ei löydy.
Se, ettei ole maailman sosiaalisin, ei ole mikään este tulla kausitöihin. Täällä on paljon ihmisiä, jotka haluavat olla ihan rauhassa. Kaikille löytyy paikka. Jos siis mieli tekee lähteä kausihommiin, sitä kannattaa kokeilla.”