Jaajo Linnonmaa kertoi lapselleen, mihin hän on käyttänyt tienaamiansa rahoja.
Elle Laitila
Roope Salmisen Aikalisä-podcastin tuoreessa jaksossa on vieraana televisiosta ja radiosta tuttu Jaajo Linnonmaa.
Linnonmaa kertoo jaksossa, mitä vastasi hän vastasi 10-vuotiaalle lapselleen, joka kysyi paljonko isällä on rahaa.
Linnonmaa kertoo ensin tehneensä laskutoimituksen lapsensa kanssa. Hän laskee tienanneensa 17-vuotisen radiouransa aikana yhteensä noin miljoona euroa. Siihen päälle Linnonmaa laskee televisiosarjat, joissa on ollut mukana.
Laskutoimituksen mukaan Linnonmaa olisi tienannut arviolta 2 miljoonaa euroa.
– Lapsi sanoi minulle, että isi, sinähän olet miljonääri. Vastasin hänelle, että totuushan on se, että isillä ei ole yhtään rahaa. Minulla on käyttötilillä 5 000 euroa ja säästötilillä 50 000, Linnonmaa kertoo.
Autoja ja sijoitusasuntoja
Linnonmaa selittää lapselleen, että on maksanut rahoista 50 prosenttia veroja. Käteen jäisi silti miljoona euroa.
– Mutta minulla on 70-luvun 110-neliöinen rivitaloasunto. Se maksoi 550 000 euroa. Lisäksi selitin lapselle, että isillä on pihassa autoja, äidillä on pihassa autoja. Olen myös ostanut muutaman sijoitusasunnon, Linnonmaa jatkaa.
– Eli on tässä miljoonia tienattu, mutta en minä oikein niitä näe missään. Olen tässä viikon verran vetänyt tällaisella kengällä, missä kengänpohja lepattaa.
Linnonmaa lisää vielä kertoneensa lapselleen, että onnellisuutta ei voi mitata rahassa.
Jaksossa Salminen vielä kysyy Linnonmaalta, että tienasiko hän tosiaan Radio Suomipopin Aamulypsy-ohjelmassa vain 5 000 euroa kuussa.
Linnonmaa tarkentaa, että kyseessä on jonkinlainen keskiarvio palkasta. Mukaan Linnonmaa laski alkuaikojen pienemmän kuukausipalkan.
Aikalisä-podcast Podmessa.