Puolet kansasta ajattelee, että aikuiset lapset voisivat kantaa aiempaa suuremman roolin vanhempiensa hoivasta. Ovatko he miettineet, että se muuttaisi työelämän täysin, kysyy erikoistoimittaja Heidi Hagelin.
Tällä viikolla saatiin mielenkiintoista uutta tietoa, kun ensimmäinen sukupolvibarometri julkaistiin. Sen taustalta löytyvät Miina Sillanpään säätiö, Työeläkevakuuttajat Tela ja E2 Tutkimus, jonka toimisto oli julkaisutilaisuudessa ääriään myöten täynnä.
Eikä ihme. Tulokset ovat äärimmäisen kiinnostavia. Lähes puolet – 45 prosenttia – suomalaisista ajattelee, että heikon julkisen talouden vuoksi aikuisten lasten pitäisi ottaa enemmän hoivavastuuta ikääntyneistä vanhemmistaan. Lähes puolet suomalaista taas ajattelee, että ei pidä. Ikäryhmien kesken ei ole kovin suuria eroja, mutta 55–64-vuotiaat suhtautuivat asiaan muita useammin kielteisesti.
Tekisi mieleni sanoa, että he tietävät jo, mistä omien vanhempien hoivavastuussa on kyse. Tuossa iässä omat vanhemmat alkavat olla todella iäkkäitä ja usein myös jo kovin hauraita.
Tulokset ovat joka tapauksessa yhteiskuntaa ravistelevia. Pohjoismaisessa hyvinvointimallissa aikuiset lapset eivät kanna hoivavastuuta vanhemmistaan – joskin käytännössä usein kantavat, mutta palataan siihen hieman myöhemmin.
Barometrin julkaisun yhteydessä käytiin keskustelu, jossa nousi esiin monta merkittävää seikkaa. Niistä tärkein oli, että valtaosa meidän työelämämme joustoista liittyy lasten hoitamiseen, ei vanhempien. Jos puolet kansasta ajattelee, että aikuisten lasten pitäisi kantaa enemmän hoivavastuuta vanhemmistaan, se vaatisi, että työelämä järjestetään aivan toisella tavalla. Keski-ikäisten pitäisi päästä lähtemään töistä käytännössä koska vain vanhempiensa asioiden vuoksi, sillä ikäihmisten ratkottavat asiat eivät noudata työaikoja.
Kuka tällaisen jouston maksaisi? Ilmaisia lounaita ei ole. Olisivatko työnantajat valmiita tulemaan vastaan? Vai lyhentäisivätkö työntekijät huomattavasti työaikaansa, jolloin palkka laskisi? Ratkottavia kysymyksiä olisi valtavasti.
Vähän leikilläkin tilaisuudessa nousi esiin ajatus, että kun lapsille on nyt päivähoitoa, ehkä sitä on jossain vaiheessa ikäihmisillekin. Miettikää tilannetta, jossa aikuiset sisarukset sunnuntaina sopivat seuraavan viikon aikataulunsa sen mukaan, kuka vie ja hakee äidin ja isän hoidosta.
Kuulijakuntaa nauratti.
Olen ainoa lapsi ja mietin, että tästäpä se ilo irtoaisi – äiti ja isä asuvat sadan kilometrin päässä toisistaan. En ehtisi päivän aikana töihin ollenkaan. Kun nykyisin on ”lapsi mukaan töihin” -päiviä, ehkä tulevaisuudessa on ”vanhemmat mukaan töihin” -päiviä.
”
En ehtisi päivän aikana töihin ollenkaan.
Vakavammin sanottuna, nyt ollaan tekemissä isojen yhteiskunnallisten muutosten kanssa. Jos suunta on tännepäinkään, asiasta pitäisi keskustella paljon. Tosin jo nytkin aikuiset lapset hoitavat valtavasti iäkkäiden vanhempien asioita. Se onnistuu aikatauluja sovitellen, jos vanhemmat asuvat suhteellisen lähellä.
Sukupolvibarometri näytti myös, että vajaan kolmanneksen mielestä on luontevaa, että naiset kantavat miehiä enemmän vastuuta hoivasta perheissä ja suvuissa. Onneksi enemmistö oli eri mieltä.
Erinomaisen näkemyksen esitti Telan toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes. Hän sanoi, että jos nykyiset 50–60-vuotiaat naiset kokevat olevansa roolissa, jossa on rikottu lasikattoja, alammeko nyt todella kaventaa tulevien sukupolvien naisten mahdollisuuksia.
Niinpä. Itse en haluaisi aikanaan olla kertomassa nykyisille tyttölapsille, että meille tuli vuonna 2025 sellainen idea, että teidän hommaanne on hoitaa suvun ikäihmiset.
Jokainen haluaa, että omat vanhemmat saavat hyvää hoitoa. Moni on valmis taistelemaan sen puolesta. Varsin moni omia ikääntyneitä vanhempiaan auttanut myös tietää, että tunteet ovat pinnassa – siinä vaiheessa, kun roolit selvästi ovat kääntyneet päälaelleen. Kun sinä olet se, joka varmistaa, että vanhemmilla asiat ovat kunnossa.
